Ruoasta nauttimisen lisääminen vähentää aliravitsemusta
Shotteja sängyn vierellä, proteiinipommeja iltapäiväkahvilla ja illalla pikkupurtavaa. Växjössä on löydetty onnistunut malli aliravitsemuksen ehkäisemiseksi kunnan palvelukodeissa.
Kinnevaldsgårdenin kunnallisessa palvelukodissa Växsjössä, on 23 vuodepaikkaa kolmella osastolla. Siellä ruoka-ajoissa korostuu juurikin aika. Ruokailun äärellä saa viettää aikaa.
Yksikön johtaja Sofia Herbertssonin mukaan aika on ratkaiseva tekijä ruokahalun lisäämisessä ja vanhusten aliravitsemusriskin vähentämisessä.-
- Työskentelemme paljon ruokailujen parissa. Haluamme, että ruoka-ajat ovat rauhallisia, ilman stressiä ja juoksemista. Ne kestävät niin kauan kuin niiden on tarpeen kestää” hän sanoo ja selittää, että henkilökunnan tärkein tehtävä on istua seurana ja luoda hyvä ilmapiiri mukavien keskustelujen avulla.
Tarkistuslistat ja laatuneuvosto
Erityisen tarkistuslistan avulla noudatetaan selkeitä rutiineja, jotta jokaisesta ruokailusta saataisiin mahdollisimman paljon irti. Tarkistuslistalla on kaikkea valaistuksesta ja taustamusiikista lähtien aina kattauksen asetteluun asti, jotta se ei aiheuttaisi sekaannusta dementiasairaille.
Tarkistuslista perustuu erityisen laatuneuvoston ruoka-aikoina tekemiin havaintoihin. Neuvostoon kuuluu ravitsemusterapeutti, sairaanhoitajia, apulaishoitajia, toimintaterapeutti, fysioterapeutti sekä näkö- ja kuulo-ohjaaja.
Ei ole yllättävää, että Sofia Herbertsson on poikkeuksellisen kiinnostunut ruoasta ja ravitsemuksesta. Hän on koulutukseltaan ravitsemuspäällikkö, mutta päätti myöhemmin opiskella lisää, muun muassa sosiaalioikeutta.
Proteiinia maukkaassa muodossa
Proteiini on yksi tärkeimmistä palapelin palasista aliravitsemusriskissä oleville ihmisille. Siksi hoitohenkilökunnalle on järjestetty yhteistyössä kunnan ravitsemusterapeutti Cecilia Svanbergin kanssa erityisiä "välipalatyöpajoja". Niissä on annettu vinkkejä proteiinilla rikastetuista shoteista ja muna-anjovistahnoilla täytetyistä voileivistä aina maukkaisiin mustapapu-suklaamuffineihin, jotka tarjoillaan vaniljarahkan kanssa.
- "Ajattelemme proteiinia koko ajan", Sofia Herbertsson sanoo ja selittää, miten iltapäiväkahvin kanssa aiemmin tarjoiltu vehnäleipäviipale korvataan nykyään aina jollain ravitsemuksellisesti laadukkaammalla, mutta myös ylellisemmällä ja maukkaammalla.
Ja hän tietää, mistä puhuu, sillä kaikki tehdään yhteistyössä palvelukodin asukkaista koostuvan neuvoston kanssa. He koemaistavat ja antavat mielipiteensä ruoista.
Shotteja sängynlaidalla
Toinen keskeinen menestystekijä on ruoka-aikojen rytmitys: seuraava ateria ei ole koskaan kaukana. Yön yli kestänyt paasto katkaistaan heti aamulla proteiinipitoisella smoothiella. Sen jälkeen on kananmunista, sillistä, puurosta, muroista sekä leivästä ja leikkeleistä koostuva aamiaisbuffet, joka on katettu pariksi tunniksi.
- "Jotkut heräävät aikaisin, kun taas toiset haluavat nukkua pidempään. Kenenkään ei kuitenkaan pitäisi joutua odottamaan aamiaista tai ottaa riski, että aamiainen jää väliin”.
Sekä lounaalla että päivällisellä voi valita kahden ruokalajin välillä ja nauttia jälkiruoka sen jälkeen. Lounaan ja päivällisen välissä tarjoillaan kahvi proteiinipitoisen kahvileivän kera.
Ja juuri ennen nukkumaanmenoa osastoilla pyörii ruokakärry, joka houkuttelee muna-anjovistahnalla täytetyillä voileivillä, lihapullilla ja shoteilla.
- Onko se kallista? Ei, tarvitaan vain sitoutumista, Sofia Herbertsson sanoo.
Aliravitsemus
Aliravitsemus on monimutkainen sairaus, johon liittyy myös mm. masennusta, väsymystä, heikentynyt vastustuskyky ja lisääntynyt kaatumisriski. Henkilökohtaisen kärsimyksen lisäksi siitä aiheutuu myös suuria yhteiskunnallisia kustannuksia terveydenhuoltotarpeiden lisääntyessä ja sairaalajaksojen pidentyessä.
Tutkimusten mukaan yli kolmannes laitoshoidossa asuvista ihmisistä on jo aliravittuja tai vaarassa tulla aliravituiksi.
Kinnevaldsgårdenin ruoka-aikojen rytmitys
- Hyvää huomenta. Smoothie tai shotti tarjotaan sängyn vieressä heti, kun asukas herää. Näin yöpaasto katkeaa.
- Aamiainen. Jotkut haluavat nukkua pidempään, kun taas toiset heräävät aikaisin. Tästä syystä aamiainen tarjoillaan klo 8-10 välisenä aikana. Se on katettu aivan kuten hotellissa: puuroa, silliä, kananmunia, muroja, leipää ja leikkeleitä, mehua, kahvia ja teetä. Asukkaita autetaan tarjottimen kanssa, jos he haluavat syödä mieluummin omassa huoneessaan.
- Lounas. Lounas tarjoillaan keskellä päivää jokaiseen pöytään katetuista kulhoista. Valittavana on aina kaksi ruokalajia, mutta ruokailijat voivat yhdistellä ruokalajeja haluamallaan tavalla. Salaatti, leipä ja voi kuuluvat hintaan. Kun kaikki ovat syöneet, tarjoillaan kahvi ja jälkiruoka.
Iltapäiväkahvi. Noin kello 14.30 tarjoillaan kahvia ja teetä sekä proteiinipitoinen välipala. - Päivällinen. Noin kello 17:00 tarjoillaan kaksi lämmintä ruokaa, kuten lounaallakin. Tarjolla on leipää, voita ja salaattia sekä valinnainen juoma.
Iltapala ruokakärrystä. Illalla hoitohenkilökunta kiertää jokaisen hoidettavan luona. Ruokakärrystä löytyy kananmunia, silliä ja lihapullia sekä smoothieita. - Yömyssy. Jos joku herää yöllä, yöhenkilökunta tarjoaa aina jotain syötävää tai juotavaa.
Kirjoittanut:
Agneta Renmark
Ateriasuunnittelu
Kävlingen kunta on vähentänyt aliravitsemusta vanhainkodeissaan
Pienten energia- sekä ravintotäytteisten aterioiden avulla aliravittujen vanhusten määrä on huomattavasti pienentynyt. Näiden aterioiden...
Kestävä kehitys
Seuratkaa ruokahävikkimittauksianne ja kehitelkää parannuksia
Oletteko mitanneet ruokahävikkiä jonkin aikaa kunnassanne tai alueellanne ja saaneet tietoa mittausjakson ajalta. Nyt on aika seurata tul...
Kestävä kehitys
Uusi ateriakonsepti on vähentänyt hävikkiä ja parantanut asiak...
Uuden ja joustavan ateriakonseptin avulla ruotsalainen Södersjukhuset on laskenut hävikkiä seitsemälläkymmenellä prosentilla, erityisruok...